Villiparsan aika on koittanut. Tai oikeastaan olen sen jo aika mukavasti menettänyt, sillä yleensä sitä on lenkkipolkujen varsilla poimittavaksi tarjolla tammikuun lopusta alkaen. Olisikohan erityisen aurinkoinen talvi saanut aikaan , että on ainakin kuukauden etuajassa? Itse en ollut sen kummemmin asiaan paneutunut, kunnes viime viikolla vastaan tuli (murteesta päätellen) andalucialainen pariskunta ja pistin merkille rouvan kourassa olevan muhkean parsanipun. Samantien aloinkin tienvarsia "sillä silmällä" katselemaan ja hetihän se kävi ilmi, että suurin osa on jo poimittu. Satans. Kyllä jotain vielä meikäläisellekin on jäänyt, mutta nyt jo etsiydyttävä teiden ja polkujen varsilta pois ja mentävä vaan rohkeasti pelloille ja kivimuurien vieruksia tutkimaan siinä toivossa, ettei siellä vielä keräilijöitä olisi ollut. Pikkunipun sainkin aikaan eilen.
Villiparsahan on aina vihreää ja niin ohutta, ettei sitä kuoria tarvitse. Tuossa kuvan nipussa on juuri ja juuri sen verran, että kyllä siitä munakkaan saa; hieman sipulia ja parsan palat pannulle, sekaan muutama kananmuna, joiden rakenne vain rikottu, ei siis vatkattu pidemmän kaavan mukaan ja kermaa/maitoa. Suolat ja pippurit päälle sekä tuoreita yrttejä mitä nyt sattuukin löytymään. Vaikkapa rosmaariinia ja tinjamia. Ja jätetään muhimaan miedolla lämmöllä kunnes sopivasti hyytynyt. Lisäksi salaatiksi ruccolaa ja tomaattia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti